Elämää, ei sen enempää

Kesä loppuu. Angst. Kylmä, pitkä talvi on edessä. Odotan innolla uuttavuotta. Siis parasta mitä koko vitun vuodessa voi olla! Voin vaa kelata joka ikinen uusvuos, et taas on vuodest selvitty hengis. Ja etenki nyt, ku oon ollu kuivilla katkasun jälkee, toivoa on jäljellä enemmän kuin uskoiskaan. Tiedän, et tuun elää viel joku tyylii 60 vuotta. Ja painoindexi on jo 20,5 eli ollaa lähenemässä normaalia painoa.

Mulle kuuluu hyvää, vihdoin. Olo on jo paljon parempi, iho paremmas kunnos ja muutenki. Ei enää tummii silmänalusii tai muitakaa rumia yksityiskohtii, mitä kama mulle aiheutti. Prinssi tosin ei enää oo yhtä hyvännäkönen ku millaseks sen kelasin kamapäissäni. Silti se on mun mies, ainaki toistaseks. Kattoo jos skolest bongais uuden äijän ;)

Kouluun? Jooopa joo...

Siis nyt mä oon seonnu päästäni. Lopullisesti. Mä alotan koulun 14. päivä?! Hahhaha, en olis ikinä uskonu et viel joku päivä meitsi istuis jossai pulpetis pänttäämäs matikkaa ja kuuntelisin sen homehtuneen, lähellä eläkettä olevan sukkahousu mallan juttuja, mut tässä sitä mennää. Toisaalt, enkös mä jotai puhunukki siit uudesta alusta päihteettömänä? Voi vittu. Kaikkea mäki lupaudun hoitamaa.